keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Vetoomuksemme hyväksytty (SS 25.05.)!

Iloisia terveisiä kaikille vanhemmille!

Kuopion kasvun ja oppimisen lautakunta on eilisessä 24.05.2011 kokouksessaan hyväksynyt vetoomuksemme ja poistanut linjauksessaan Pitkälahden koulun lakkauttamisen kouluverkoston kehittämisen toimenpidevalikoimasta.

Kasvun ja oppimisen lautakunnan hyväksymästä linjauksesta kirjoitti tämän aamun Savon Sanomat (s.7) seuraavasti:

"... Pitkälahden koulun kohdalle tuli muutos, jonka mukaan tilannetta katsotaan uudelleen koulun tullessa peruskorjausikään viiden vuoden sisällä. Samoihin aikoihin valmistunee Hiltulanlahteen uusi koulu.
Seuraavaksi verkostoselvitys viedään kaupunginhallitukseen ja kesäkuussa valtuustoon. "


Kiitämme kaikkia työhömme osallistuneita vanhempia, heidän perheitään, yhteistyökumppaneitamme sekä erityisesti maakunta- ja paikallislehtiä aktiivisesta tiedottamisesta sekä asian nostamisesta sen arvon edellyttämälle tasolle.

Nyt linjaus on ehdotuksena siirretty päätöksenteon alle kaupunginhallitukselle. Seuraamme päätöksenteon etenemistä. Mikäli tietoonne tulee asioita joista Pitkälahdenkoulun vanhempainyhdistyksen olisi hyvä olla tietoinen, ystävällisesti lähettäkää asiasta viestiä joko suoraan yhdistyksen hallituksen jäsenille tai sähköpostitse pitkisinfo@gmail.com.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Kuopion päivähoito-, peruskoulu- ja lukioverkostoselvitys käsittelyssä

Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen lautakunta on juuri parhaillaan tekemässä esitystä kaupunginhallitukselle Kuopion päivähoito-, peruskoulu- ja lukioverkostosta tulevaisuudessa.

Lautakunta kokoontuu klo 15 ja esityslistalla ko. asia on viimeinen käsittelyssä oleva asia.
Esityslista oheisen linkin takana:

Kasvun ja oppimisen lautakunta kokouksen 7/2011 esityslistan asia 6: Kuopion päivähoito- ja lukioverkostoselvitys

Palvelualuejohtaja ehdottaa lautakunnalle hyväksyttäväksi ja edelleen esitettäväksi kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi jatkotyöskentelyn pohjaksi kouluverkoston osalta vaihtoehtoa A eli:

Linjusta Pitkälahden koulun lakkauttamiseksi alakouluna!

Pitkälahden koulun vanhempainyhdistys ihmettelee millä perusteella näin halutaan linjata ja toivoo Kasvun ja oppimisen lautakunnalta viisautta jättää ko. linjaus toimepidevaihtoehtojen ulkopuolelle.

Lukiessamme oheisen esityslistan asiaotsikkoa siitä puuttui sana "peruskoulu". Tämä herätti toiveen että lautakunta olisi huomannut menettelytavoissaan virheen ja pitäisi peruskoulujen osalta linjauksessaan aikalisän. Tuon aikalisän aikana ehtisi tehdä tarvittavat lisäselvitykset ja mm. kuulla vanhempia heidän ajatuksistaan verkoston kehittämisen osalta. Kuitenkin harhaanjohtava otsikko saattoi olla virheellinen vahingossa.

Toinen merkittävä asia on että Pitkälahden koulun vanhempainyhdistys PITKIS on toimittanut kirjallisen vetoomuksen Pitkälahden koulun säilyttämiseksi Kasvun ja oppimisen lautakunnan kirjaamoon. Tästä vetoomuksesta ei ole minkäänlaista mainintaa tämän tai aiempien esityslistojen palvelualueelle saapuneiden kirjeiden luettelossa. Vanhempainyhdistys toivoo että vetoomukseemme on kaikkien lautakunnan jäsenten saatavilla linjauksia tehdessään. Ko. vetoomus on myös luettavissa tämän päiväkirjan aiemmissa teksteissä.

Päätöspöytäkirjoja odotellessa vanhempien kannattaa alkaa seuraamaan asian käsittelyä kaupunginhallituksessa.

Kasvun ja oppimisen lautakunnan päytäkirjat on mahdollisesti nähtävillä internetissä osoitteessa:
Kuopion kaupunki - Kasvun ja oppimisen lautakunta - Pöytäkirjat

Kaupunginhallitus kokoontuu aina maanantaisin. Kokouksen esityslista on luettavissa edellisen viikon perjantaina internetissä osoitteessa:
http://w3.kuopio.fi/intrakun.nsf/Esityslistat?OpenView&Tit=Tulevien+kokousten+esityslistat

Mikäli kaupunginhallituksen päätettäväksi menevä linjaus on nyt esitetyn mukainen ja kaupunginhallitus hyväksyy sen sellaisenaan tarkoittaa se linjausta Pitkälahden koulun lakkauttamiseksi.
Jäämme odottamaan päätöksiä!

maanantai 23. toukokuuta 2011

Suomen Vanhempainliitto kirjelmöi Kuopion tavasta käsitellä asioita palveluverkostonsa uudistuksessa

Savon Sanomat 22.05.2011 kirjoittaa kuinka Suomen vanhempainliitto kirjelmöi Kuopion kaupungille jossa se vaatii kuopiolaisille aitoa mahdollisuutta tutustua ja vaikuttaa päivähoito- sekä peruskoulu- ja lukioverkostojen uudistukseen.
- toivomme ettei päätöksiä hutiloida lonkalta vähäisellä arjen tuntemuksella ja vaikutusarvioinnilla. Pieni aikalisä ja vanhempien ottaminen aktiivisesti valmisteluun on tarpeen, kirjeessä sanotaan.

Vanhempainliitto pitää valitettavana että verkostojen uudistuksissa ei ole kuultu huoltajia. Se toivoo Kuopion ottavan tosissaan kuntalain kirjaukset kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksista.

Kirje luettavissa kokonaisuudessaan oheisesta linkistä:
Vanhempainliiton kirje Kuopion kaupungille

Kirje tipahti päättäjien pöydälle juuri Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen lautakunnan asiaa käsittelevän kokouksen alla, joka pidettäneen 24.05.2011 kl 15.00. Mikä vaikutus kirjeellä on päättäjiin jää nähtäväksi.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Millaisena kasvuympäristönä pidät suurta koulua?

Kallaveden koulun vanhempainyhdistys ry:n Facebook sivuilta löytyi mielenkiintoinen juttu Siilinjärveltä koskien lähikoulujen säilyttämisen hyötyjä. Näitä meilläkin Pitkälahden koululla on kosolti tarjolla.

Ohessa linkki Savon Sanomien haastatteluun ja artikkeliin:
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/tutkiva-opettaja-pistää-jarruja-kyläkoulujen-lakkauttamiselle/613452

Ja linkki Kallaveden koulun vanhempainyhdistyksen Facebook -sivustoille:
http://www.facebook.com/group.php?gid=146506042041182&v=wall

tiistai 10. toukokuuta 2011

Sivistystoimen ylitarkastaja varoittaa

Sivistystoimen ylitarkastaja ja opettajana 20v.: Kari Lehtola antoi Ylelle haastattelun 8.03.2011. Ohessa hänen haastattelu (/http://areena.yle.fi/audio/1299590897265) sekä alla mietteitä ja yhtymäkohtia Pitkälahden koulun kohdalla...

Hän asetti kyläkoulujen säilymisen mahdollisuudeksi seuraavia asioita:
  • Elinkelpoinen oppilasmäärä,
  • Kunnan edistyksellisyys,
  • Alueen oppilaiden tarpeista lähtevät palvelut ja niiden tuottaminen,
  • Etäopetus,
  • Kansainvälisyys.
Vuonna 1991 oli alle 50 oppilaan peruskouluja Suomessa yli 2000, viime vuonna alle 750 koulua.

Oikeuskansleri Paavo Nikulan ajatukset v. 2000: - maaseutulasten perusoikeudet eivät ole toteutuneet.

Viimeisen 10 vuoden aikana puolet Itä-Suomen perusopetuksen kouluista on lopetettu. Koskien erityisesti maaseutukouluja. Nyt sama henki on laajentunut taajamiinkin jopa suurempiinkin kouluihin kuten Pitkälahden kouluun (noin 250 oppilasta), jota esitetään Kuopion kaupungin palveluverkostoselvityksessä lakkautettavaksi.

Eikö olla opittu mitään...?

Kansainvälinen tutkimus (Eero Korpinen, Risto Kilpeläinen, Korkeakoski)
Koulun koolla, oppilasmäärän vaikutuksella ja yhteneväisyydellä on vaikutus opetuksen ja kasvatuksen laatuun

Hyvinvointinäkökulmasta tutkimusta ovat tehneet THL: Rimpelä ja Opetushallitus: Kuusela

=> Kaikissa tutkimuksissa näkyy selkeästi että keskikokoisen tai pienen kasvatusyksikön selkeä etu ja kasvatuksellisen laadun tuottaja on juuri yksikön hallittavuus:
Opettajat, yksittäinen opettaja tuntevat muutkin lapset kuin omansa. Myös rehtori, kasvatuksen vastaavana tuntee lapset ihan nimeltä ja kasvoista. Yhteisöllisyys ja sen vahvuus sekä sen antama lisäarvo tälle kasvatukselle on ollut näissä tutkimuksissa merkittävä.

Kaupungille faktatiedot eivät kelpaa, vaan tilahallinnon konsultin avustuksella oltaisiin Pitkälahden koulu lakkauttamassa - koulu joka tuottaa Kuopiolle valtionosuuksina oppilaista enemmän kuin syö toimintamenoina

Varoitus kuuluu Kari Lehtolan suusta: tutkimuksiinkin ja kokemukseensa perustuen Varoitus Mammutti- ja Market -koulujen rakentamisesta ja ihannoimisesta.

Massa koulujen synnyttäminen ei palvele opetuksen ja kasvatuksen laatukysymyksiä siinä määrin kuin tarkoituksenmukaisen kokoinen ja sen ympäristön lapsille tehty koulu.

Pitkälahden alakoulun läheisyyteen ovat vanhemmat muuttaneet lastensa kanssa pääosin Pitkälahden koulun vuoksi. Nyt esitetyssä ratkaisussa menetettäisiin tämä kaikki ja yhteisöllisyys päälle. Tätäkö halutaan, vielä ilman että saadaan edes säästöjä. Säästöjä tälläisellä toimella ei edes esitetä ao. selvityksessä vaan siinä todetaan että Kuopio on jo säästänyt seinistä kaiken minkä voi eikä sen mukaan lisäsäästöjä ole saatavissa.

Fakta on että opetustoimen menot keskimäärin nousseet 6-7 %, ja ylittää kustannusindeksin nousun, pahoinvoinnin aiheuttamat kustannukset ovat kasvaneet 12 % ja koulukuljetuskustannukset 9%. Säästöt näiden lähikoulujen lakkauttamisista eivät tässä valossa ole realisoituneet.

Lasten psykiatrinen hoito menee punaiselle. Kuopiossa erityissairaanhoidon kustannukset verrattuna muihin samankokoisiin kaupunkeihin Suomessa ovat vuodessa yli 10M€ korkeammat. Samoin ovat lastensuojelun kustannukset lähes kaksinkertaiset pr. kuopiolainen muuhun Suomeen/suomalaisiin verrattuna. Maksamme siis Kuopiossa kovaa hintaa heitteillejäteityistä nuoristamme.

Lakkauttamalla Pitkälahden koulun veroinen koulu (250 oppilasta) ja kasvattamalla Pyörö lähes 800 oppilaan koulusta 1300 oppilaan kouluksi on verovarojen väärinkäyttöä joka kostautuu vasta seuraavilla vaalikausilla. Tätäkö me Kuopiolaisina haluamme Kuopiosta vetovoimaisesta koulukaupungistamme?

Hyvä - perusteellinen valmistelu, selvitystyö ja tehtyjen ratkaisujen seuranta kouluverkko ja koululakkautuskysymyksissä Itä-Suomessa loistavat poissaolollaan - niin nyt siis myös Kuopiossa keväällä 2011.

Lopuksi hän toteaa että toiminta on:
Älyllisesti loukkaavaa.

Haastattelu kuultavissa kokonaisuudessaan Yle Areenassa:
http://areena.yle.fi/audio/1299590897265

torstai 5. toukokuuta 2011

Vanhempainliitto vs Kuopion kaupunki 7.05.2011 Kuopiossa

Suomen Vanhempainliitto ry (http://www.vanhempainliitto.fi/) järjestää Kuopiossa ajankohtaispäivät vanhempainyhdistyksille ensi lauantaina 7.05.2011. Tilaisuuden ohjelma oheisesta linkistä:
http://www.vanhempainliitto.fi/filebank/590-7_5_2011_Kuopio_virtaa_ja_virikkeita.pdf

Huomattavaa on että ensimmäinen puhuja on liiton toiminnanjohtaja Kurttila jonka mielipidekirjoitus julkaistiin aiemmin Savon Sanomissa (SS 3.05.) ja toinen puhuja perusopetusjohtaja Kari Raninen Kuopion kaupungilta. Kolmas puhuja on Kristiina Jokinen joka toimii Kuopion kaupungilla mm. hankesuunnittelijana pitäen käynnissä ajankohtaista Reilusti rinnakkain -hanketta. Reilusti rinnakkain hankkeen tulisi kehittää kodin ja koulun välistä yhteistyötä.

Katsotaan onko perusopetusjohtajalla uutta vai sitä samaa kerrottavanaan... ja miten Reilusti rinnakkain -hanke jakselee...

MIELIPIDE: Unohtuuko lapsen etu?

Tässä Suomen vanhempainliitto ry:n kirjoittamassa Savon Sanomien mielipiteessä (SS 3.05.):

http://www.savonsanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/unohtuuko-lapsen-etu/668323 

toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila jatkaa hyvää keskustelua Kuopion kyvystä olla suunnannäyttäjä lähikoulujen kuten Pitkälahden koulun tulevaisuudesta.

Toivomme että päättäjät lukevat tämän ja pohtivat vakavasti sen sisältöä. Lasten suojelu ei koskaan ole ennenaikaista ja liiaksi ennakoivaa.

Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen lautakunnna puheenjohtaja väheksyy vanhempien huolta ja pitää sitä ennenaikaisena aiemmassa kirjoituksessaan. Jos vanhempia lähtee moittimaan siitä että he ilmaisevat huolestuneisuutensa ja siten pyrkii vähättelemään meneillän olevan palveluverkostoselvityksen linjausten vaikutuksia on toiminta lähtötiedot huomioonottaen hyvin epädemokraattista. Linjaus kun on pohjautunut vain suppean päättäjien joukon haluun nähdä asiat tietyllä tavalla tilahallinnon näkökulmasta.

Mielipide: Pitääkö vaihtaa koulua?

Muillakin on ollut hankalaa suojella lasten oikeutta turvalliseen sekä laadukkaaseen kasvuun ja oppimiseen.. Ohessa Savon Sanomissa 1.05,2011 julkaistu mielipidekirjoitus kunnallispolitiikan kiemuroista.

Mielipide (SS 1.05.): Pitääkö vaihtaa koulua?

Toivottavasti tämäkin kirjoitus on tuottanut lisätietoja päättäjille viisaita päätöksiä varten.

Mielipide: Liian aikaisia johtopäätöksiä

Anssi Laine joka toimii Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen lautakunnan puheenjohtajana ei ymmärrä miksi vanhemmat eivät ymmärrä ja pitää vanhempien johtopäätöksiä, siis johdon päätöksiä kritisoivia, hieman outoina.

Kasvun ja oppimisen lautakunta käsitteli palveluverkostoselvitystä ja siten myös Pitkälahden koulun lakkauttamisehdotusta viine tiistaina 3.05.2011. Voit lukea lautakunnan puheenjohtajan mietteitä juuri ennen asian käsittelyä oheisesta linkistä: 

Liian aikaisia johtopätöksiä (SS 30.04.), kirj. kasvun ja oppimisen lautakunnan pj

Vanhempainyhdistys tervehtii ilolla kaikkien vanhempien toimintaa koulumme säilyttämiseksi ja kannustaa pitämään lastemme puolta turvallisen oppimispolun jatkumiseksi.
Pikku hiljaa - paineiden kasvaessa, tulee esiin kaupungin työntekijöitä joille tilahallinto on lapsia tärkeämpää. Toivottavasti saamme pian lukea myös lasta ja sen turvallista koulupolkua puolustavia kirjoituksia Kuopion kaupungin päättäjien taholta.
"Hyvää opetusta ei synny supermarketissa." (kirkko ja koti 8/2011)

Kyseisessä Kirkko ja koti -lehdessä on hyvä kirjoitus kyläkoulujen puolesta. Haastateltavana on Itä-Suomen aluehallintovirastossa työskentelevä ylitarkastaja Kari Lehtola. "Puolet Itä-Suomen kouluista on lakkautettu vuoden 2000 jälkeen. Vain kolmannes on Lehtolan mukaan perusteltuja." "Laadukasta opetusta ei tehdä supermarketeissa. Mikä on laadukkaampi kasvatusyhteisön lähtökohta kuin koulu, jossa rehtori ja opettajat tuntevat lapsen nimeltä."

Lasken kyläkouluksi myös oman Pitkälahden koulumme, jossa opetus on taatusti laadukasta, ja opettajat tuntevat paitsi oppilaansa myös oppilaan vanhemmat nimeltä. Kyseisen kirjoituksen pohjalta ei voi kuin ihmetellä päättäjien intoa lakkauttaa kouluja, varsinkin, kun noottia on tullut oikeuskanslerin suunnaltakin.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Me välitämme! Havaintoja Kuopion kaupungin tilaisuudesta 27.04.

Eilen 27.04. olimme Kuopion kaupungin järjestämässä keskustelutilaisuudessa lasten ja nuorten hyvinvoinnista.

Esiintyjiksi olivat saapuneet kaikki ennakkotiedoissa mainitut lukuun ottamatta Kasvun ja Oppimisen palvelualueen johtaja Pekka Vähäkangasta ja Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Raassinaa.

Harmittelimme heidän poisjääntiään sillä ilman heitä tilaisuus uhkasi jäädä vaille päättäjien näkemyksiä. Mutta eipä jäänyt....

Kari Raninen, perusopetusjohtaja räväytti heti alkuun että he pyrkivät "tapojen parannukseen" - mitä lie sillä tarkoittanut?

Lisäksi tilaisuuden lopulla hän sanoi että PALVELUVERKOSTOSELVITYSTÄ (siis selvitystä jossa Pitkälahden koulun lakkauttaminen alakouluna on ainoa vaihtoehto) käsitellään Kasvun ja Oppimisen lautakunnassa ENSI VIIKOLLA. Koska esityslistaa ei löydy lautakunnan sivuilta tarkoittanee se sitä että esitys kaupunginhallitukselle saattaisi lähteä esityslistan ulkopuolelta! Vai onkohan tarkoitus että "päätökset" tehdään suljettujen ovien takana jolloin ne voidaan hyväksyä ilmoitusluonteisina asioina seuraavassa lautakunnan kokouksessa. Mielenkiintoista!


Selväksi tilaisuudessa tuli että Kuopion kaupunki on vasta palvelualueuudistuksen alkutaipaleella. Kaupungin uuden strategian toteuttajat Pekka Puustinen, Jari Väänänen, Kristiina Mäki ja Kristiina Jokinen toistivat kaikki esityksissään että uusiin toimintatapoihin siirtymisessä ollaan vasta harjoitteluasteella. Tämä on erityisen vaikeaa kuntalaisille jotka toivoisivat avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä selkeitä perusteluita toiminnan suunnittelusta ja päätöksenteon perusteista.

Yleisö kiitteli Veikko Tiihosen esitystä jossa hän vertaili lasten ja nuorten toimintatapojen eroja eri Euroopan maiden ja Suomen välillä. Veikon puheen jälkeen tuntui että tilaisuuden otsikoksi valittu "Me välitämme!" onkin vain sanahelinää ja todelliset ongelmat jäävät vaille huomiota kaupungin budjettirahoituksen varjoon. Tuntuu että Kuopion kaupungin toiminta lasten ja nuorten hyväksi on liiaksi riippuvaista kulloisenkin hetken määrärahoista pitkän aikavalin kokonaishyötyjen tavoittelun sijaan.


Muutamia poimintoja tilaisuudesta:


Pekka Puustinen, kasvun ja oppimisen tuen johtaja:

Pekka esitteli kasvun ja oppimisen tuen palvelutarjonnan selkeästi ja antoi ymmärtää että Kuopio on siirtymässä ennaltaehkäisevään toimintatapaan jonka tarkoituksena on saada erityispalvelutarjonnasta resursseja (henkiset, fyysiset, taloudelliset) ennaltaehkäisevään työhön. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa resurssien tarpeen vähentymistä erikoissairaanhoidosta kun resursseihin peruspalveluissa panostetaan. Epäselväksi jäi mitkä ovat käytännön toimet lasten ja nuorten varhaisessa auttamisessa ja miten niiden toteuttamiseksi tarvittavien resurssien investointi rahoitetaan.

Turvallisen Pitkälahden lähikoulun (1-6 lk.) lakkauttaminen olisi myrkkyä ennaltaehkäisevän toiminnan toteuttamiselle.

Esitetty ennaltaehkäisevä toimintamalli tarkoittaisi 5-15 vuoden ajan lisäinvestointia ennaltaehkäisevään toimintaan ennen kuin toimet erikoissairaanhoidon kustannuksissa vähenisivät. Tähän ei Kuopion tämänhetkinen poliittinen päätöksentekotapa ja toimintojen budjetointi ja seuranta auta.

Tilastot (valtionvarainministeriö, 2009): Tästä tilasto-otteeseen: Peruapalveluiden saatavuus ja kustannukset Kuopiossa 2009
 kertovat että Kuopio käytti erikoissairaanhoitoon asukasta kohden 1118,00 euroa vuodessa, kun vastaava summa keskimäärin koko Suomessa 984,00 euroa vuodessa.
Onnea Pekalle tehtävässään!


Jari Väänänen, nuorisopäällikkö:

Jari kertoi syrjäytymisestä ja nuorisotyöstä. Hän mainitsi suurimmaksi ongelmaksi syrjäytyneiden nuorten tavoittamisen. Tavoitettavuus on vaikeaa koska ko. syrjäytyneet eivät ole toimeentulon, työttömyyskorvauksen tai julkisen terveydenhuollon piirissä. Koko maassa näitä lasketaan olevan jo 60000 henkilöä.


Kristiina Mäki, terveydenhuollon palveluiden päällikkö:

Kristiina mainitsi että Kuopiossa on valtakunnallisiin tavoitteisiin nähden 17 kouluterveydenhoitajan vaje. Hänen pelastukseen tulee laki, asetus siitä että kuntien on täytettävä minimimäärät ensi syksystä alkaen. Elokuussa aloittavat uudet hoitajat, syyskuussa uudet lääkärit eli tilanne kohenee Kuopiossa merkittävästi.

Harmi että Kuopio ei ilman lakimuutosta ole ymmärtänyt asian tärkeyttä vaan toimitaan lain rajamailla pakon edessä vedoten taloustilanteeseen. Samalla maksetaan kalliita oppirahoja olemalla valtakunnan musta lammas lasten ja nuorten syrjäytymistilastoissa, erikoissairaanhoidon kustannuksissa, lasten (0-17) -vuotiaiden huostaanotoissa, lastensuojelun laitos- ja perhehoidon nettokustannuksissa / asukas. (kts. valtiovarainministeriön tilastot 2009).

Äkkiseltään laskettuna Kuopio maksaa kovaa hintaa esim. lähikoulujen lakkauttamisista, ylisuurista luokkakoista, erityislasten ylisuurista määristä samoilla luokilla sekä lasten psykiatristen palveluiden puutteesta vaikkapa seuraavasti:

Erikoissairaanhoito €/asukas: Kuopio 1118, muu Suomi 984
-> erotus 134 euroa/asukas/vuosi
-> 96135 asukasta * 134 €/asukas/v.
=> 12,88 Miljoonaa euroa vuodessa ylimääräistä maksettavaa kuopiolaisille!

Lastensuojelu €/asukas: Kuopio 144, muu Suomi 78
-> erotus 66 euroa/asukas/vuosi
-> 96135 as.*66€/as./v.
=> 6,34 Miljoonaa euroa vuodessa ylimääräistä maksettavaa kuopiolaisille!

Kun nyt Kuopion kaupunki haluaa lakkauttaa Pitkälahden lähikoulun ja siirtää nämä lähes 250 lasta jonnekin? niin ennaltaehkäiseekö se erikoissairaanhoidon ja lastensuojelun tarpeita?

Eiköhän nyt kannattaisi Kuopiossakin yhdessä vanhempien kanssa pohtia miten päästäisiin edes valtakunnalliselle keskitasolle ja säästettäisiin tuo esimerkin yli 19 Miljoonaa euroa vuodessa. Uskoisin että tällaisen pohdinnan jälkeen lähes tuhannen oppilaan tai kuten suunniteltu Pyöröstä lähes 1300 oppilaan koulut voitaisiin purkaa ja tilalle rakentaa toimiva lähikouluverkosto joissa vanhemmat osallistuvat yhdessä opettajien kanssa todelliseen välittämiseen ja lasten suojelutyöhön. Tästä heittäisin pallon erityisesti niille jotka on palkattu hoitamaan asia Kuopiossa kuntoon enkä sallisi lyhytnäköisen päätöksenteon ulottavan tahtoaan kestävien rakenteiden tuhoamistyöhön.

Muuten Kristiina ilahdutti kertoessaan että palvelualueuudistus on heillä organisaatiossa otettu tosissaan "yhdessä tekemisenä", mikä tietenkin on hyvä asia. Hän ilmaisi että uudistuksen tavoitteena on mahdollistaa kuntalaisten "Asiakkaiden" kuunteleminen ja sen ulottaminen osaksi palvelutuotteiden kehitystä. Mutta kertoi myös toiminnan olevan vasta suunnitteluasteella joten toivoa sopii että se ei sellaiseksi jäisi. Tärkeää kehittymisessä on muistaa että se vaatii tekijöiltään aivan uudenlaista osaamista ja että toimintatavat eivät muutu hetkessä. Tärkein jo toteutettu muutos organisaatiossa on se että palvelutuotanto on erotettu niiden järjestämisestä joka on myös omasta mielestäni suunta kohti todellista uusistumista. Roolit ovat vasta muodostumassa ja aikaa siis tarvitaan.


Kristiina Jokinen, hankesuunnittelija:

Kristiina kertoi varhais- ja kasvatuskumppanuuden kehittämisestä, mahdollisesti vanhempainyhdistyksen mukaanottoa ja roolitusta vanhempien ja koulun välisen yhteistyön kehittämisessä. Hän myös mainitsi Neuvottelukuntien lopettamisen johtuneen siitä että ne koettiin muodollisiksi ja ilman päätösvaltaa toimiviksi.


Itselle jäi epäselväksi mitkä ovat hänen suunnitteleman hankkeen tavoitteet ja oletetut tuotokset sekä se miten mitataan onnistuminen em. asiassa.

Pienissä ja keskikokoisissa lähikouluissa toimivat jo kodin ja koulun väliset yhteistyösuhteet. Näiden lakkauttamissuunnitelmat ovat mitä suurimmassa määrin rahojen tuhlausta. Jos koulukoko kasvaa - uskon että vanhempien osallistuminen ja koulustaan välittäminen katoavat. Tarvitaanko siihen hanke joka sen toteaa vai voitaisiinko tällaisella hankkeella ottaa oppia vaikka Pitkälahden koulun ja sen oppilaiden vanhempien erinomaisista yhteistyösuhteista?

Tällainen ilta siis meillä vanhemmilla kun olimme paikalla ja voimme silloin sanoa: Me välitämme - toivottavasti myös Kuopion kaupunki lapsistaan ja heidän hyvinvoinnistaan myös pitkällä tähtäimellä!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Kasvun ja oppimisen Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas ke 27.04. tentattavana - Kaikki vanhemmat paikalle!

Me välitämme!         Lähde: Viikko Savo ke 20.04.2011 sivu 35
                              Otsikko: Keskustelua lasten ja nuorten hyvinvoinnista
                              Kirjoittaja / Kutsuja on Pekka Vähäkangas, Kuopion kaupungin
                                               Kasvun ja oppimisen palvelualueen ylin johtaja

Pekka Vähäkangas johtaa Kuopiossa Kasvun ja oppimisen palvelualuetta.
Pekka tekee Kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksen (ti 26.04) päätöksistä esityksen Kuopion kaupunginhallitukselle koskien mm. Pitkälahden koulun lakkauttamista.

Vain päivä tämän lautakunnan kokouksen jälkeen, keskiviikkona 27.04. klo 18-20, on Pekka järjestämässä keskustelutilaisuuden aiheesta "Me välitämme" - siitä kuinka Kuopion Kaupunki välittää lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä Kuopion asiakaslähtöisistä ja uudenlaisista toimintatavoista. Tilaisuus pidetään Kaupunginkirjaston luentosalissa Kuopiossa.

NYT KAIKKI VANHEMMAT PAIKALLE!
Antakaa tilaisuudesta palaute kommentoimalla tätä kirjoitusta niin näin välitämme viestiä myös nille vanhemmille jotka paikalle eivät päässeet.

Mielestämme Kaupungin olisi syytä ensin toiminnallaan osoittaa että He Välittävät ja sitten vasta lähteä myymään ja markkinoimaan ajatusta kaupungin asukkaille. Nyt meillä' vanhemmilla on hyvä tilaisuus vaikuttaa Pekka Vähäkankaan ja hänen edustamansa palvelualueen toimintaan ja hänen palvelualueensa tulevaan esitykseen kaupunginhallitukselle.

Tämän kutsun siis alunperin esitti Pekka Vähäkangas tänään ilmestyneessä Viikko Savossa sivulla 35. Kutsun teksti sanatarkasti ohessa:


Keskustelua lasten ja nuorten hyvinvoinnista

Kaupunginkirjaston luentosalissa keskustellaan keskiviikkona 27.4. klo 18-20 lasten ja nuorten hyvinvoinnista.
Me välitämme - luodaan positiivista yhteisöllisyyttä yhdessä -keskustelufoorumin tavoitteena on antaa kokonaiskuva kuopiolaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä palvelualueuudistuksen asiakaslähtöisistä ja uudenlaisista toimintatavoista, joissa korostuvat rohkeus, luovuus ja yhdessä tekeminen.
Foorumin puheenjohtajana toimii palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas.


Savon Sanomat (pe 22.04.) Menot -palstalla kertoo että alustajina kuultavana olisivat Pekka Vähäkankaan lisäksi seuraavat henkilöt
- kasvun ja oppimisen tuen johtaja Pekka Puustinen,
- perusopetusjohtaja Kari Raninen,
- nuorisopäällikkö Jari Väänänen,
- terveydenhoidon palveluiden päällikkö Kristiina Mäki
- rehtori Veikko Tiihonen,
- hankesuunnittelija Kristiina Jokinen


Viimeisin tieto ohjelmasta ja osallistujista löytynee Peda.net:stä: http://www.peda.net/img/portal/1515348/uusi_Foorumi2011-tiedote.pdf
Ohjelma on muuttunut osallistujien osalta:
Pekka Vähäkankaan tilalla puheenjohtajana toimii perusopetusjohtaja Kari Raninen ja alustuksen hänen tilallaan toimittaa Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Raassina.

Jaa tietoa Pitkälahden koulusta. Jaa osoite http://pitkisinfo.blogspot.com/

! Tämä päiväkirja on avattu kaikkia teitä varten. Kommentoikaa viesteja vapaasti.
Käyttäkää myös tätä päiväkirjaa jakaaksenne tietoa asian etenemisestä mahdollisimman laajalle.

Tämän sivuston osoite on http://pitkisinfo.blogspot.com/.

Antakaa tämä osoite ystäville ja tutuillenne jotka ovat kiinnostuneita lapsiemme hyvinvoinnista.
Asiaamme voimme parhaiten vaikuttaa tekemällä se julkiseksi koska sitä se tällähetkellä ole ja mitä suurimmassa määrin tulee olla.

Moni vanhempi on ollut yhteydessä Kuopion kunnallispolitikkoihin.
Heiltä saamiemme tietojen mukaan kunnallisvaltuutetut eivät ole tietoisia Kuopion kaupunginhallituksen  touko- / kesäkuussa päätettäväksi tulevasta palveluverkosto -uudistuksesta jossa Pitkälahden alakoulu lakkautetaan. Vaikuttaa siltä että suunnitelmien takana on vain muutama taho.

Vaikutetaan tekemällä asia laajalti tunnetuksi. Uskomme että hyvää koulua ei lakkauteta kun tietoa koulun erinomaisuudesta niin oppimisen, turvallisuuden, viihtyvyyden kuin lasten hyvinvoinninkin ovalta vain on laajalti kaikkien saatavilla.

Suunnittelu -tapaaminen ti 26.04 koulumme säilyttämiseksi, ilmoittaudu!

Suunnittelu -tapaaminen arvokkaan koulumme säilyttämiseksi järjestetään tiistaina 26.04.2011 klo 17.00.

Ilmoittaudu mukaan sähköpostitse: pitkisinfo@gmail.com niin tiedämme kuinka ison tilan tarvitsemme tätä varten. Paikka ilmoitetaan sähköpostitse.
"Mieluummin lähikoulu kuin kunnantalo." Suora lainaus Mtv3:n pääministeritentistä. Puhujana Jyrki Katainen. Aamen, Jyrki! Allekirjoittaneelle hyvinkin ajankohtainen aihe, pisteet valtionvarainministerille. Näin siis ennen vaaleja. Toivotaan, että se lähikoulu on päättäjien mielessä myös vaalien jälkeen. Jos vaihtoehtona on joko lähikoulun säilyttäminen tai kunnantalon säilyttäminen, valitsen ensimmäisen.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Vetoomus liitteineen Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen lautakunnalle

Vetoomus Pitkälahden koulun säilyttämiseksi on tänään jätetty Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen lautakunnan kirjaamoon lautakunnan seuraavan kokouksen käsittelyä varten.

Vetoomus ja sen liitteet ovat luettavissa oheisista linkeistä.


Lautakunnan kokous pidetään tiistaina 26.04.2011 klo 15.00.
Asian käsittelyä voi seurata seuraavasti:

Kasvun ja oppimisen lautakunnan pääsivu ja lautakunnan jäsenet:

Kasvun ja oppimisen lautakunnan esityslistat:
Valitse linkki:

Kasvun ja oppimisen lautakunnan pöytäkirjat:
Valitse linkki:

Esityslistat ilmestyvät kokouspäivää edeltävänä päivänä eli maanantaina 25.04.
Pöytäkirjojen ilmestymisajankohdasta ei ole tietoa.
Toivomme kaikkien lautakunnan jäsenten tutustuvan vetoomukseemme huolella!


ERINOMAINEN LÄHIKOULU ON SÄILYTETTÄVÄ!

Koulujen väliset erot hälyttäviä pääkaupunkiseudulla

YLEn alueellinen uutispalvelu:

Koulujen väliset erot hälyttäviä pääkaupunkiseudulla
http://yle.fi/alueet/helsinki/2011/04/koulujen_valiset_erot_halyttavia_paakaupunkiseudulla_2528641.html

Siirtyminen suuriin kouluihin vaarantaa lasten terveyden ja lisää eriarvoisuutta.
Oheisen linkin takana olevassa artikkelissa kerrotaan että seudullisen kehityksen ja lasten osaamisen, hyvinvoinnin ja terveyden välisiä suhteita selvitetään monitieteisellä tutkimuksella Etelä-Suomessa.
Kuopio ei ole mukana tutkimuksessa.
Pitkälahden 250 oppilaan lähikoulu on Kuopion kouluvertailussa Kuopion parhaita kouluja niin työhyvinvoinnin, oppimisen kuin vanhempien ja lasten kokemusten ja koulun tuotosten perusteella.
Hyvä meidän koulu!

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Vetoomus Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen lautakunnalle

Tänään vanhempainyhdistys koosti vetoomusta Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen lautakunnalle Pitkälahden koulun säilyttämiseksi ala-asteena Kuopion kaupungin palveluverkostossa.

Lautakunta käsittelee palveluverkostoselvityksen sisältöä ja tekee mahdollisesti esityksen tulevista toimenpiteistä palveluverkostossa Kuopion kaupunginhallitukselle.

Vetoomuksessa vaadimme että virheellisillä lähtötiedoilla ja arvoilla laadittu selvitys ja siinä ehdotetut toimenpiteet on uudelleenarvioitava Pitkälahden koulun osalta.

Lautakunta saa asian käsiteltäväkseen seuraavassa kokouksessaan 26.04.2011.

Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan lautakunnan työtä!

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Vanhempainillan 13.04. jälkeen

Hyvää aamupäivää kaikille Pitkälahden koulun vanhempainyhdistykseltä,


Tätä kirjoittaessa on vaikeaa ymmärtää miksi Pitkälahden koulua oltaisiin lakkauttamassa.

On myös surullista kuinka ne voimat jotka tällaista asiaa ajavat eivät ajattele mitä vaikutuksia Kuopion 6. suurimman, huippukoulutusta tarjoavan läheisen alakoulun lakkauttamisella olisi lapsiin, perheiden arkeen.

Ongelma  on siinä että meillä on kasvot ja nimet mutta päättäjillä ei.
Emme tiedä ketkä asiaa ajavat koska politiikka sallii yksilön piiloutumisen puolue, hallitus, työryhmä, toimikunta ja lautakunta -sanojen taakse.

Turvallisuus luokitellaan laadukkaan oppimisen lisäksi tärkeimmiksi asioiksi joiden pohjalta lapsi kasvaa ja kehittyy.
On vaikeaa kuvitella lasten, vanhempien tai Kuopion tavoitteiden täyttymistä ilman Pitkälahden koulun kaltaisia lähikouluja.

Katsoi tätä koulumme lakkauttamisuhkaa mistä näkökulmasta hyvänsä, ei asiassa ole mitään järkeä.


PITKÄLAHDEN VANHEMPAINYHDISTYS JA VANHEMPIEN ROOLI TOIMINNASSA

Pitkälahden vanhempainyhdistyksen yksi keskeisiä tehtäviä on tukea koteja ja Pitkälahden ala-astetta niiden pyrkimyksessä luoda lapsille hyvä oppimis- ja kasvuympäristö sekä edistää lasten tasapainoista ja monipuolista kehitystä. Kaikki Pitkälahden koulun oppilaiden vanhemmat ovat Pitkiksen jäseniä.

Pitkälahden vanhempainyhdistyksen hallitus pystyy muutaman ihmisen voimin puolustamaan koulun jatkumista tulevaisuudessa
-          tekemällä asian käsittelystä julkista ja läpinäkyvää sekä jakamaan tietoa vanhemmille siltä osin kuin tietoa on saatavilla,
-          laatimalla yhteisiä kannanottoja ja lausuntoja päättäville elimille,
-          lausumaan päättäjille ne mielipiteet joita on esiin nostettu,
-          järjestämällä yhteisiä tilaisuuksia asiasta keskustelemiseksi,
-          suunnittelemaan ja organisoimaan yhteisiä toimia,
-          verkostoitumaan ja suunnittelemaan yhteistoimintaa niiden tahojen kanssa jotka asiaa pitävät tärkeänä.

Kaiken tämän sisällä ja ulkopuolella tarvitaan osallistuvia vanhempia joille asia on tärkeä ja ajankohtainen sekä niitä jotka haluavat hiljaisesti tukea toimintaamme Pitkälahden koulun säilyttämiseksi.


VANHEMPAINILTA 13.04.2011

Ensiksi kiitokset teille vanhemmat jotka lyhyestä kutsu / varoitusajasta huolimatta olitte paikalla.
Teitä oli paikalla noin 150 ja se riitti maakunnan päälehden Savon Sanoman uutiskynnyksen ylitykseen.

Vanhempainillassa Pitkälahden koulun ruokalassa saimme teiltä lähes kaikkien perheiden sähköpostiosoitteet.
Ilmaisitte halunne saada tietoja Pitkälahden koulun lakkauttamisuhkaa koskien.
Olemme nyt avanneet tämän yhteisen keskustelupalstan kahdensuuntaista tiedotusta ja sen lukemista varten. Kutsut osallistua lähtenevät pian.

Osa vanhemmista ei päässyt vanhempainiltaan, osalla ei ole vielä tietoa koko asiasta.
Toivomme että jaatte aktiivisesti tietoa kukin tahollanne, koska julkisuus on mahdollisuutemme.
Tietoomme on tullut että suurin osa kunnallisvaltuutetuista ei ole edes tietoisia päätettäväksi tulevan asian sisällöstä koska kokonaisuutta ollaan ajamassa lukioratkaisulähtöisesti.

Liitteeksi tulemme laittamaan esityksemme vanhempainillassa jota saa vapaasti jakaa ystäville ja tutuille tiedonsaannin lisäämiseksi.


VANHEMPIEN APU TARPEEN

Olemme saaneet paljon kyselyitä siitä mitä vanhempina voisimme tehdä.

Jotta voisimme toimia tehokkaasti lastemme asian edistämiseksi tarvitsisimme tällä hetkellä tietoomme mitä osaamista meillä vanhemmilla on ja ketkä vanhemmista voisi tuota osaamistaan antaa tämän asian edistämiseksi.
Lisäksi olisimme hyvin kiitollisia mikäli vain ilmaisisitte halukkuutenne toimia aktiivisesti asian edistämiseksi.
Mitä suurempi joukko meitä aktiivisia on sitä suuremmat ovat mahdollisuutemme estää lapsiimme ja heidän tulevaisuuteensa kohdistuva vakava uhka.
Vastauksenne - että haluatte omalla toimillanne olla mukana asian edistämisessä - voitte postittaa lähettämällä asiasta sähköpostia vanhempainyhdistykselle.
Toiminta voi olla julkista mutta myös taustatyötä – kunkin oman tilanteen ja mahdollisuuden mukaan.
Vastauksessanne olisi hyvä olla sähköpostin lisäksi myös puhelinnumeronne josta teidät voisi tavoittaa ainakin iltaisin
Vastanneille järjestämme uuden yhteisen tapaamisen jossa lähiajan toimintamme suunniteltaisiin yhdessä.


LOPUKSI HIEMAN AIKATAULUSTA JA PÄÄTÖKSENTEKOPROSESSISTA

Olemme hämillämme, emmekä tiedä mihin ja ketä uskoa.

Vanhempainyhdistyksessä, jossa me kaikki lastemme vanhemmat olemme jäseninä, uskomme itseemme vanhempina, lapsemme parhaina asiantuntijoita ja puolustamme heidän kehitystään, osaamista ja oppimista turvallisessa ympäristössä heidän tulevaisuuttaan varten.
Edessämme on haasteellinen työ jonka sisältö ja kesto määräytyy oman toimintamme pohjalta.

Kasvun ja oppimisen lautakunta käsittelee palveluverkostoselvityksen hyväksymisen 26.4.2011.
Tässä ”suuressa” linjauksessa Pitkälahden koulun toiminta lakkautetaan ala-asteena tai kokonaan.
Tämän jälkeen asia etenee kaupunginhallitukselle joka tämänhetkisen arvion mukaan käsittelee asian touko – kesäkuun, 2011 aikana.
Peruskoulutoimenjohtaja Kari Raninen kertoi vanhempainillassa että välttämättä kaupunginvaltuusto ei käsittele asiaa lainkaan vaan lopullisen päätös suuresta linjauksesta saatettaneen tehdä yksin kaupunginhallituksessa.
Totta on se että linjaus on linjaus ja päätös on päätös. Tämä tarkoittaa sitä että linjauksella haetaan raamit ja hyväksyntä myöhemmälle ja lopulliselle päätöksenteolle.

Löysässä hirressä roikkuminen on hyvin vahingollista Pitkälahden koulun ala-asteen tulevaisuudelle ja työrauhalle.
Lopettamispäätös tai päättäjien selkeä kannanoton puuttuminen koulun tulevaisuudesta vaikuttaa merkittävästi myös koululaisten, eskari- ja päiväkoti-ikäisten lasten vanhempien mielialoihin.
Vaikutukset tuntuvat myös alueella asuvien ja alueelle muuttamista harkitsevien vastasyntyneiden lasten vanhemmissa sekä heidän tuntemassaan arvostuksessa kaupunginosaamme ja sen erinomaista koulua kohtaan.

Nykymuotoisen linjauksen läpimeno kaupunginhallituksessa tarkoittaisi väistämättä lupaa Pitkälahden koulun ala-asteen lakkauttamiseksi kaikissa esitetyissä vaihtoehdoissa ja sitä nyt syystä vastustamme.

Aikaa on vähän.
Nyt on aika vaikuttaa!

Tule lapsesi vanhempana mukaan toimimaan koulun säilyttämisen puolesta, ja tuo ystävätkin!


Yhteistyöterveisin,

PITKIS
Pitkälahden koulun vanhempainyhdistys ry.



Pitkälahden koulu

Pitkälahden koulu
Kuvalähde: http://www.koulut.kuopio.fi/pitkalahti/

Miksi Pitkälahden koulu on paras