Me välitämme! Lähde: Viikko Savo ke 20.04.2011 sivu 35
Otsikko: Keskustelua lasten ja nuorten hyvinvoinnista
Kirjoittaja / Kutsuja on Pekka Vähäkangas, Kuopion kaupungin
Kasvun ja oppimisen palvelualueen ylin johtaja
Pekka Vähäkangas johtaa Kuopiossa Kasvun ja oppimisen palvelualuetta.
Pekka tekee Kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksen (ti 26.04) päätöksistä esityksen Kuopion kaupunginhallitukselle koskien mm. Pitkälahden koulun lakkauttamista.
Vain päivä tämän lautakunnan kokouksen jälkeen, keskiviikkona 27.04. klo 18-20, on Pekka järjestämässä keskustelutilaisuuden aiheesta "Me välitämme" - siitä kuinka Kuopion Kaupunki välittää lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä Kuopion asiakaslähtöisistä ja uudenlaisista toimintatavoista. Tilaisuus pidetään Kaupunginkirjaston luentosalissa Kuopiossa.
NYT KAIKKI VANHEMMAT PAIKALLE!
Antakaa tilaisuudesta palaute kommentoimalla tätä kirjoitusta niin näin välitämme viestiä myös nille vanhemmille jotka paikalle eivät päässeet.
Mielestämme Kaupungin olisi syytä ensin toiminnallaan osoittaa että He Välittävät ja sitten vasta lähteä myymään ja markkinoimaan ajatusta kaupungin asukkaille. Nyt meillä' vanhemmilla on hyvä tilaisuus vaikuttaa Pekka Vähäkankaan ja hänen edustamansa palvelualueen toimintaan ja hänen palvelualueensa tulevaan esitykseen kaupunginhallitukselle.
Tämän kutsun siis alunperin esitti Pekka Vähäkangas tänään ilmestyneessä Viikko Savossa sivulla 35. Kutsun teksti sanatarkasti ohessa:
Keskustelua lasten ja nuorten hyvinvoinnista
Kaupunginkirjaston luentosalissa keskustellaan keskiviikkona 27.4. klo 18-20 lasten ja nuorten hyvinvoinnista.
Me välitämme - luodaan positiivista yhteisöllisyyttä yhdessä -keskustelufoorumin tavoitteena on antaa kokonaiskuva kuopiolaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä palvelualueuudistuksen asiakaslähtöisistä ja uudenlaisista toimintatavoista, joissa korostuvat rohkeus, luovuus ja yhdessä tekeminen.
Foorumin puheenjohtajana toimii palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas.
Savon Sanomat (pe 22.04.) Menot -palstalla kertoo että alustajina kuultavana olisivat Pekka Vähäkankaan lisäksi seuraavat henkilöt
- kasvun ja oppimisen tuen johtaja Pekka Puustinen,
- perusopetusjohtaja Kari Raninen,
- nuorisopäällikkö Jari Väänänen,
- terveydenhoidon palveluiden päällikkö Kristiina Mäki
- rehtori Veikko Tiihonen,
- hankesuunnittelija Kristiina Jokinen
Viimeisin tieto ohjelmasta ja osallistujista löytynee Peda.net:stä: http://www.peda.net/img/portal/1515348/uusi_Foorumi2011-tiedote.pdf
Ohjelma on muuttunut osallistujien osalta:
Pekka Vähäkankaan tilalla puheenjohtajana toimii perusopetusjohtaja Kari Raninen ja alustuksen hänen tilallaan toimittaa Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Raassina.
Päiväkirjan tarkoituksena on tukea Pitkälahden koulua - Kuopion KiVointa ala-astetta - sen elinvoimaisuutta. Päiväkirjaa voivat ylläpitää kaikki sen lukijat jakaakseen tietoa ja tunteita kaikille koulun ystäville. Päiväkirja on perustettu kun Kuopion kaupungin suunnitelmat koulun lakkauttamiseksi paljastuivat. Kaikilla meillä on ajatuksia lastemme koulun puolesta - jaetaan ne ja vahvistetaan kouluamme - se on sen ansainnut.
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
Jaa tietoa Pitkälahden koulusta. Jaa osoite http://pitkisinfo.blogspot.com/
! Tämä päiväkirja on avattu kaikkia teitä varten. Kommentoikaa viesteja vapaasti.
Käyttäkää myös tätä päiväkirjaa jakaaksenne tietoa asian etenemisestä mahdollisimman laajalle.
Tämän sivuston osoite on http://pitkisinfo.blogspot.com/.
Antakaa tämä osoite ystäville ja tutuillenne jotka ovat kiinnostuneita lapsiemme hyvinvoinnista.
Asiaamme voimme parhaiten vaikuttaa tekemällä se julkiseksi koska sitä se tällähetkellä ole ja mitä suurimmassa määrin tulee olla.
Moni vanhempi on ollut yhteydessä Kuopion kunnallispolitikkoihin.
Heiltä saamiemme tietojen mukaan kunnallisvaltuutetut eivät ole tietoisia Kuopion kaupunginhallituksen touko- / kesäkuussa päätettäväksi tulevasta palveluverkosto -uudistuksesta jossa Pitkälahden alakoulu lakkautetaan. Vaikuttaa siltä että suunnitelmien takana on vain muutama taho.
Vaikutetaan tekemällä asia laajalti tunnetuksi. Uskomme että hyvää koulua ei lakkauteta kun tietoa koulun erinomaisuudesta niin oppimisen, turvallisuuden, viihtyvyyden kuin lasten hyvinvoinninkin ovalta vain on laajalti kaikkien saatavilla.

Suunnittelu -tapaaminen ti 26.04 koulumme säilyttämiseksi, ilmoittaudu!
Suunnittelu -tapaaminen arvokkaan koulumme säilyttämiseksi järjestetään tiistaina 26.04.2011 klo 17.00.
Ilmoittaudu mukaan sähköpostitse: pitkisinfo@gmail.com niin tiedämme kuinka ison tilan tarvitsemme tätä varten. Paikka ilmoitetaan sähköpostitse.
Ilmoittaudu mukaan sähköpostitse: pitkisinfo@gmail.com niin tiedämme kuinka ison tilan tarvitsemme tätä varten. Paikka ilmoitetaan sähköpostitse.
"Mieluummin lähikoulu kuin kunnantalo." Suora lainaus Mtv3:n pääministeritentistä. Puhujana Jyrki Katainen. Aamen, Jyrki! Allekirjoittaneelle hyvinkin ajankohtainen aihe, pisteet valtionvarainministerille. Näin siis ennen vaaleja. Toivotaan, että se lähikoulu on päättäjien mielessä myös vaalien jälkeen. Jos vaihtoehtona on joko lähikoulun säilyttäminen tai kunnantalon säilyttäminen, valitsen ensimmäisen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)